torstai 18. elokuuta 2011

chilling

Syyskuu lähenee kovaa vauhtia, ja tuntuu, että kesä on vasta vihdoin saapunut Pariisiin. Näin ”montaa” kuumaa, kaunista päivää ei olekaan tullut putkeen nautittua heinäkuussa, kesäkuusta puhumattakaan. Vappuna lentäneen talviturkin jälkeen lähin kontakti järveen tai mereen on tainnut olla haaveilu reissusta Ranskan rannikolle, ja auringossa paistateltuja tunteja on kesältä takana vähemmän kuin viime joulukuulta.

Reissu rannikolle jäänee haaveeksi, mutta täydellisen hellepäivän sattuessa vapaapäiväkseni päätin vihdoin iskeytyä aurinkoon kera parin ystävän. Ja kyllä, selkähän siellä auringossa kärähti. Note to self: Ranskassa myös iltapäiväaurinko on polttava. Varsinkin, kun kyseessä on kaltaiseni kalmankalpea skandinaavi.

Ruisleipää <3


Tatuointia suojasi auringossa sukka.


Kauppaan menossa. Matkan varrelta löytyi eksynyt ostoskärry, jonka kanssa piti vähän leikkiä.

Palanutta selkää lukuunottamatta hieno päivä hienossa seurassa :) Nyt alkaa punotus olla jo poissa, samoin viikon vapaapäivät. Auringonpalvonnan lisäksi pyörittiin tuttuun tapaan Pariisissa, missäs muuallakaan kuin Chateletin alueella ja Cafe Oz:issa, jossa meidät jo kantiksina tunnetaan :D Ja kuten aina, aamujunallahan sieltä vasta kotiin tultiin ja tämä päivä kului iloisesti nukkuessa neljään iltapäivällä. Eli nyt kun unirytmi on käännetty päälaelleen on hyvä taas palata työn touhuun..

Viimeinen kuukausi Disneylandissa pyörähtää käyntiin nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...