keskiviikko 5. lokakuuta 2011

indian summer continued on the south coast

Lauantaiaamuna päätin että nyt, mun on päästävä edes kerran ”kesässä” rannalle. Ranskassahan se kontakti veden kanssa tapahtui lähinnä sen sataessa niskaan, olin siis aika innoissani pikku visiitistä Brightoniin, lähimpään rantakaupunkiin.  Juna-asemalla kävi ilmi että ihan muutama muukin oli saanut saman idean. Lähes koko Lontoo oli päättänyt samana päivänä matkata pikku rantalomalle, ja jouduin seisomaan koko tunnin matkan helteisessä junassa ahtaudesta valittavien ihmisten keskellä.

Ei se mitään, juna jaksoi silti perille saakka. Brightonissa odotti seuraavanlainen näky:´


Vielä on kesää jäljellä? :D Paikalle oli siis eksynyt meidän lisäksi ihan pari muutakin. Ei toisaalta ihme, aika harvoin lokakuun on voinut aloittaa auringon palvonnalla ja paddle –boardingilla :)

Kaksi päivää rannalla - täydellistä. Pilven hattaraakaan ei nähty. Sunnuntai-iltana saatiin ihastella pienen (suihku?)lentokoneen temppuja sinitaivaalla - lienee jossain päin rantaa tapahtunut joku romanttinen kosinta siinä jättimäisen sydämen muotoutuessa taivaalle...
Mahat täyttyi Jamie Oliverin ravintolassa, mutta ei paljasteta enempää ettei porukat tuu raahaa kateudesta vihreinä mua täältä kotiin... Nyt tosin pitää alkaa säästämään, yliopistolta annettiin nimittäin melkoinen lista erinäisiä taidekamppeita ja kirjoja jotka pitäisi hankkia.. Koskas ne opintotuet nyt taas tuleekaan?
Oonkin tainnut unohtaa kertoa kokonaan millaista kurssia oon täällä nyt aloittamassa, eli tekstiilisuunnittelua ja muotimarkkinointia tuleman pitää. Opinnot tulee näkymään blogissa enemmän, kunhan pääsen ensin alkuun :)

xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...