maanantai 28. marraskuuta 2011

49 kuvaa Amsterdamista

Amsterdamista on nyt kotiuduttu ja jo yhdessä yössä on koulustressi palautunut siihen reissua edeltäneeseen korkeuteensa, jes. Mutta ennen totaalista arkeen paluuta fiilistellään kulunutta viikonloppua vielä yhden (tai kahden) postauksen verran!

Katsokaa kuvan alalaidan pyörämäärää...

Yhteisön painostuksesta otettiin mekin pyörät alle! 48 tunnin vuokra maksoi 14 euroa.


Red Light District. Punaisia valoja, epäilyttäviä kauppoja ja "naiskauneutta". Joutsenet ei tuntunut ihan kuuluvan joukkoon.

Aurinko häikäisi.. Omaan kameraani ei kuvamateriaalia itsestäni paljoa kertynyt, ehkä myöhemmin saan käsiini myös muita kuvia.


Amsterdamiin ihastuin kyllä ihan täysiä. Siisti kaupunki ja tunnelma, vähän erilainen keskusta lukuisine kanaaleineen. Kapeat, korkeat kanaaleja reunustavat talot olivat ilmeisesti vajoavan maan takia monesti hieman kallellaan - en tiedä riskeistä, mutta maalauksellisia ne ainakin olivat. Ydinkeskusta olikin sitten täynnä niitä kuuluisia Coffee Shoppeja (kyllä, käytiin) ja argentiinalaisia pihviravintoloita. Molempia siis kirjaimellisesti joka kulmassa ja jokaisella kadulla monin kappalein. En oo myöskään ikinä nähnyt tällaista määrää pyöriä missään ja muutenkin tykkäsin siitä, että hollantilaiset pyöräilevät mieluummin autoilun sijaan. Ihmiset oli mielettömän avuliaita ja ystävällisiä ja kulinaarisiin elämyksiin voisi laskea jokaikisen aterian.

Kokonaisuudessaan jäi siis tosi hyvä fiilis Amsterdamista. Nyt pitääkin tsempata viimeiset 16 päivää ennen joululoman alkua. Hommaa riittää, mutta eiköhän se siitä..

2 kommenttia:

  1. Oon kuullu, että Red Light Districtillä ei saa kuvata ollenkaan, vai onko näin? Niin, ja missä yövyitte? :)

    VastaaPoista
  2. Saa kuvata muuten, mutta ei saa ottaa kuvia "naisviihdyttäjistä". Yövyttiin Novotel Hotellissa jota voin lämpimästi suositella!! Ihan superi aamiainen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...