tiistai 1. marraskuuta 2011

my halloween costume

Mulla ei ole tiistaisin koulua, joten maanantaisin on hyvä käydä vähän juhlimassa jos viikonlopun bilesaldo jäi vähäiseksi. Tälle maanantaille sattui halloweenin kunniaksi pikku illanistujaiset tuohon tien toiselle puolelle, jossa kurssikaverini asuu. Sain tietää vasta eilen :D

Sitten parin tunnin varoitusajalla asun väkerryksen kimppuun! Kävin hyppytunnilla Oxford Streetin Primarkissa saalistamassa punnan tekoripsiä. Se oli VIRHE. Siinä on paikka, jota en suosittelisi edes pahimmalle viholliselleni, maanpäällinen helvetti, jonne ei fiksu ihminen ikinä astu jalallakaan. Jos ajattelitte, että Lontoon reissulla kannattaa käydä tsekkaamassa halvat rytkyt Primarkista, älkää tehkö sitä. Älkää ainakaan Oxford Streetillä. Primarkista saa siis vaatteita, asusteita ja muuta tosi halvalla, hintana kuitenkin ihan järkyttävä kaaos, tungos, jonot ja turistilaumat. Vaikka liike on valtava, ei siellä mahdu kunnolla liikkumaan, ja kassajonot olivat eilen jokaisella kassalla n.50 ihmisen luokkaa. No joke.

Sinne jäi siis punnan tekoripset, pää ei kestänyt kahta minuuttia kauempaa. Jouduin hakemaan neljän punnan vastaavat räpsyttimet kemikaaliosta, ja kyllä potutti sekin.

Lähdin hakemaan parempien ideoiden puutteessa jotain "riivattu nukke" tyylistä asua. Löysin kaapinperältä vanhat pidennykseni, joissa oli vieläkin ylioppilasjuhliin laitetut kiharat :D Meikkiä tehdessä Urban Decayn kultainen ja musta luomivärinappi saivat kyytiä, huulille laitoin mustat rajaukset ja uutta YSL punaa.


Ripset Twiggy -tyyliin alaluomelle! Sitten vielä kilo poskipunaa, pari asustetta, vaatteet niskaan (kunnon kuvaa ei ole), ja naapuriin... Kynsiä en ehtinyt kiireessä laittaa :(


Ja lopputulos. Asun budjetti: 4 puntaa, valmisteluaika: n. tunti.


Ilta sujuikin varsin kivoissa merkeissä. Parempia kuvia saatan laittaa myöhemmin, jos niitä saan käsiini.


Hauskaa marraskuun alkua kaikille!

Ps. Lisäsin blogin blogloviniin.

Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...