lauantai 10. joulukuuta 2011

in india we will..

En vieläkään ymmärrä, että reissuun on enää neljä päivää. Ajattelin siis jakaa nyt matkasuunnitelmaamme! Se toki muuttunee matkan aikana, mennään fiiliksen mukaan. Tullaan siis lentämään Mumbaista eteläiseen Maduraihin (matka kartassa pinkillä) ja siitä jatketaan matkaa junilla (kartassa valkoisella). Suurin osa junista ollaan jo buukattu, koska joulun aikaan ne on kuulemma aivan täynnä ja tulee siis varata etukäteen. Kaikkia ei vielä kuitenkaan, että on vähän liikkumavaraa jos halutaan muuttaa suunnitelmia tai viipyä jossain pidempään :)

Kartta: Google maps 

Paljon rannikkoa, pari sisämaa -kohdetta (Madurai, Hampi), ja paljon junailua edessä! Tosin monet junat on yöjunia. Matkustusluokaksi ollaan valittu Sleeper class. Intiassa matkustaminen junalla on tosi edullista,12 tunnin matkakin maksaa vain pari euroa. Varailuun käytettiin superkätevää cleartrippiä, jonka puoleen kannattaa ehdottomasti kääntyä jos tarvitsee juna -tai lentolippuja Intiassa.

Ennen lähtöä on kuitenkin edessä neljä ihanan touhukasta päivää. Jes. Koulujuttuja, siivoilua, pakkailua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...