sunnuntai 11. joulukuuta 2011

the moment i became a londoner.

Olin parin kaverin kanssa ulkona perjantai-iltana, ensin eräässä pubissa, sitten meidän koulun baarissa (never again), joka tyylikkäästi sulkeutui puolilta öin. Päätettiin jatkaa Elephant & Castleen Ministry of Soundin clubille, mutta missattiin viimeinen metro etelään, joten päädyttiinkin Camdenin yöhön.


Pari kaverini Katen ottamaa kuvaa. Hymyä ei tarvinnut edes feikata, sain tänä päivänä nimittäin ensimmäisen suuren kurssitehtäväni ja esitelmän valmiiksi.

Jaksettiin juhlia baarin sulkeutumiseen saakka, kunnes eteen tuli taas se tuttu dilemma: ulkona hiton kylmä, väsyttää, ja koti on jossain Lontoon toisella puolella. Eikä hajuakaan, miten sinne pääsee keskellä yötä, kun metrot tai junat ei kulje. Koska päiväsaikaan metrolla pääsee kaikkialle kätevästi, bussien kulkuun en ole hirveästi edes perehtynyt ja se alkaa kaduttamaan aina silloin kun bileiden jälkeen havahtuu miettimään, että mites tästä nyt kotiin. Tiedän siis tasan yhden reittibussin, joka kulkee taloni ohi. Ennemmin olen aina jänistänyt kotitaipaleen etsimisestä ja turvallisesti majoittunut kaverien sohville, mutta nyt tuli sellainen olo, että kotiin on päästävä.

Hyvästelin toisiin suuntiin lähtevät kaverini, ja tuli älyttömän orpo ja yksinäinen olo. Siis noin kuvainnollisesti - Camdenin kaduilla on just baarien sulkeutumisen aikaan aina kunnon hulina, mikä on hyvä, koska väkijoukossa tuntee olonsa turvalliseksi. Kysyin hodarimyyjältä bussia keskustaan, hyppäsin bussiin, jäin hyvältä tuntuvassa kohdassa pois, kävelin hetken, ja löysin kuin löysinkin bussipysäkin, josta ajaa bussi Greenwichiin. Alle tunnissa olinkin päässyt jo pohjoisesta etelään, ja turvallisesti omaan sänkyyn, ja olo oli aika voitonriemuinen. Ylpeänä mietin koko viimeisen bussimatkan, että jummi, mä pärjään Lontoon kokoisessa kaupungissa. Kyllä teki itsetunnolle hyvää ja pissa nousi välittömästi päähän!

Myöskin näkymät bussista on öisessä Lontoossa ihan kivat, kun istuu kakkoskerroksen ekalla penkkirivillä. Miinuksena bussielämykseen tosin se, että ne ovat tuohon aikaan ihan täynnä mun kaltaisia, juhlista palaavia nuoria ja esim. stop -nappulan painamista harjoitettiin n. kahden sekunnin välein, kun eihän kerran painaminen vältsisti riitä. Ainut vaan, että sen napin painaminen pitää niin kovaa mekkalaa, että tällä väsyneellä juhlijalla alkoi veri kiehumaan.

Tätä opiskelupäivää olen piristänyt pikaisella visiitillä Greenwich Markettiin, missä oli taas kaikkea ihanaa, joululaulut raikasi ja tuli jotenkin tosi hyvä mieli :) Sittemmin olenkin vaan koulutehtävien kanssa paininut ja siivoillut. Heitin äsken glögit kuvistöiden päälle, onneksi tosin kupissa oli vaan pohjat jäljellä ja hirmuiselta vahingolta säästyttiin. Nyt kello näyttääkin jo aika huimia lukemia, eli taitaa olla aika lopettaa tältä illalta. Öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...