tiistai 28. helmikuuta 2012

i'm back

Ahh nyt vois normaali elämä taas alkaa! Uusi läppärini saapui tänään, mitä olen nyt riemuinnut viimeiset pari tuntia. Koneen 3 viikkoinen matka tänne oli aika mutkikas, paketti oli mm. reilun viikon verran virallisesti kadoksissa täällä Englannin päässä, ja vaikka epäilinkin paketin olleen varastettu, niin se lopulta onneksi jostakin löytyi ja nyt onnellisena laittelen konetta työkuntoon!

Oon edelleen ihan innoissani mun uusista kursseista ja sormet syyhyten haluan jo alkaa kunnolla työn touhuun. Paria kurssitehtävää olen jo aloitellut ja oon tosi tyytyväinen tähän motivaation nousuun! Voisin ehkä lähiaikoina hieman vilauttaa minkälaisia juttuja oon tehnyt, saattaa nimittäin tulla monelle mut tuntevalle yllätyksenä mitä oon viimeviikkoina oppinut ;)

Opiskelujen lisäksi oon kolunnut Lontoota ja viettänyt viikonloppua Brightonissa. Yhtenä päivävä tein jotain, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään, eli matkasin kuukausikortillani metrolla kaikkiin paikkoihin, jossa olen aina halunnut käydä. Otin kuvia koulutehtävääni varten. Hyppäsin myös sattumanvaraisesti bussiin, ja katsoin mihin se johdatti. Nyt on taas suurempi palanen Lontoota nähty :) Päivä oli muuten todella keväinen ja mittausten mukaan 16 astetta - aurinko porotti koko päivän ja ihan hiki tuli, vaikka takinkin uskallauduin jättämään kotiin. Ei tänne enää takatalvea kiitos!!

Viikonloppuun Brightonissa kuului juhlimista rannan Digitalissa ja sitten nopsaan ihan mahtavassa Sticky Mike's Frog Barissa. Lauantaina käytiin lemppari stand up komediassa. Oli kyllä niin hulvaton ilta, että useaan otteeseen tuli ulvottua vedet silmissä. 7 pounds well spent!

Mutta nyt totaali-rentoutumaan kaakaon, suklaan ja leffan ääreen. Laitoin äsken superhyvää intialaista ruokaa (kana/katkarapu tikka masalaa) ja koska en ikinä osaa arvioida kuinka paljon ruokaa tarvitsee, tuli taas jälleen kokattua ja syötyä IHAN liikaa. Nyt ei muuta kun chill! xx

2 kommenttia:

  1. sulla on ihana blogi! :) toi banneri on täydellinen :)

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...