maanantai 4. kesäkuuta 2012

London going nuts

Lontoo oli eilen ihan sekasin, Kuningattaren Diamond Jubilee juhlintojen takia. Täti on ollut kunkkuna jo 60 vuotta ja sen kunniaksi laivaparaati ajeli eilen iltapäivästä Thamesilla läpi Lontoon.
Monarkia ei juurikaan mua liikuta, mutta kun mun kaveri Ausseista sattui olemaan täällä, niin eihän tätä häppeninkiä voinut missatakkaan. Ja ehkä toivoin salaa että Prinssi Harrystäkin näkyisi pikku vilausta :D

Mentiin London Bridgelle puolta tuntia ennakkoon ja sehän oli arvattavasti ihan täysi.. Käppäiltiin Tower Bridgeä kohti jossa oli populaa ihan samalla mitalla, mutta onnistuttiin ahtautumaan ihan lähelle siltaa jossa oli iso screeni, joka lähikuvasi veneitä. Omin silmin ei siis nähty veneen venettä, mutta screenin kautta sentään, ja olihan tuolla aika hyvä fiilis, porukka kiljui ja liput liehui joka kerta kun Tower Bridgeä näkyi kamerassa ja tietysti silloin kun kuninkaallisten vene alitti nostosillan.


Prinssi Harry, Kate ja William oli paatissa luonnollisesti myös. Kuten kuvista näkyy oli todella lontoomaisen harmaa päivä ja tihkusikin paikoittain. Nice.
Tänä aamulla saatoin aussikaverini takaisin junaan ja nyt onkin aikamoinen paniikki muuton ja parin muun asian tiimoilta. Tarkoitus olisi siis muuttaa huomenna tavarat sinne säilytykseen, ja torstai aamuna luovutan kämpän avaimet. Jännittää vähän miten kaikki sujuu..


Koodailen vaikka keskiviikkona että miten meni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...