maanantai 21. tammikuuta 2013

Lumitunnelmia Lontoosta


Hei ja anteeksi kahdesta peräkkäisestä "täällä on lunta!" -päivityksestä :D Ylempi kuva meidän kotikadusta antaa osviittaa, millaiset maisemat täällä on.. On tää nyt niiiin ihmeellinen ja ihana juttu,  vaikka ymmärrän ettei suomalaisia paljoa lumentulo tässä vaiheessa enää kiinnosta. Mutta mulle tää on ensimmäinen kerta kun koen lumisen Lontoon - kaikkialla on nyt niin erilaisen näköistä, kaunista :) Vaikka vähän sarkastiseen sävyyn toissapäivänä lumen aiheuttamasta paniikista kirjoittelin, niin annetaan vähän briteille krediittiä, on täällä Lontoon sisälläkin ihan hyvin nyt jo lunta ja maan lumensietokyvyn tuntien, on ehkä ihan ymmärrettävää jos lapset ei aamulla pääse kouluun... Meidän yliopisto kuitenkin lienee ihan normaalisti auki, ja onneksi kaikki keskustan tiet on jotenkin suolattu (?) ja näin ollen pysyneet lumettomina, eli pyöräily pitäis olla ok.

Pari kuvaa eilisillalta.

 
Meillä oli täällä pari amerikkalaista vierasta eilisen, kavereilla oli vuorokauden mittainen välilasku Lontoossa. Ylläolevissa maisemissa käytiin siis käppäilemässä, Southbankilla siis. Tehtiin klassinen tower bridgeltä big benille turistikävely ja pysähdyttiin aina kylmän tullen läheisimpään pubiin. Pubi -kulttuuri täällä Englannissa on ihan parasta! Illaksi tultiin takaisin Dalstoniin ja syötiin jo suosikiksi tulleessa Red Art Cafessa, joka on aivan mieletön turkkilaistyylinen ravintola - edullisten jättiannosten ja siiderituopin jälkeen lähdettiin lyllertämään takaisin kotiin, koska meidän vierailla oli aikainen herätys. Tänä aamuna oltiin siis jo viiden aikaa sanomassa heippoja ovella ja sen jälkeen en oo viitsinyt enää mennä takaisin nukkumaan, eli siinä syy jos joku miettii miksi näin aikaisin oon hereillä :p Viimetippaan jääneet koulutyöt ei siis missään nimessä ole syy, krröhmmm
 

Siinä vielä pari kuvaa kotimatkalta. Onko nyt ollut lumifiilistelyä tarpeeksi?

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia!kiva ku postaat, sinne olen tuloillaan kevääks ja kesäks :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...