tiistai 19. maaliskuuta 2013

luomisen tuska

Meidän piti pitää tänään koulussa esitelmä omasta design projektista. Kertoa sen taustoista, inspiraatiosta, esitellä tekemiään moodboardeja ja tekstiilinäytteitä. Itse olen työstänyt nyt printtikokoelmaa ja puhuin tänään siis siitä luokkakavereilleni ja opettajille. Ihan hyvin siitä selvittiin, mutta taas jäi sama fiilis, mikä on jäänyt jo useasti: voi kun olisi tehnyt enemmän töitä! Että olisi enemmän näytettävää, parempia näytteitä, uskottavampi stoori... Se on aina etukäteen niin helppoa ladella itselleen "to do" listoja, tosiasiassa kun se luominen ei kuitenkaan niin helppoa ja kivutonta ole. Se on sitä luomisen tuskaa, kun nukkuu muutama tuntia yössä herätäkseen aamulla silmät särkien työn tekoon, ja aivot vaan lyö tyhjää. Tai ehkä juuri siksi?

 
Lisäksi luomisella on nykyään paljon kovemmat paineet. Ennen sitä tuherteli ruotsin tunnilla vihkon reunaan ilman huolta huomisesta, nyt taas ihka oman yliopisto tutkintoni arvosanat riippuvat siitä, minkälaista jälkeä sinne paperille, kankaalle tai tietokoneen ruudulle syntyy. Ja kun enää ei olekaan se ainoa, joka ymmärtää jotain väriympyrästä.
 
Olin niin päiväkodissa kuin lukiossakin aina se luova lapsi. Se, jonka kuvistöitä muut katselivat olan takaa ja se jolla riitti aina ideoita ties mihin, milloin oli kyseessä piirrustuskilpailu tai tutkielman kansilehti. Nyt yliopistossa huomaa kuitenkin, ettei enää olekaan se ainut, vaan on yksi monista. On muita parempia kuin minä, muita joilla on enemmän ideoita ja omat työt eivät enää käännäkään päitä samaan malliin kuin pienenä koululaisena, jolloin muut potkivat mieluummin palloa kun tarttuivat piirrustuslehtiöön.
 
 
Kai mä tässä yritän selitellä, miksi täällä blogissakin on ollut viimeviikkoina vähän hiljaista. Kouluhommaa riittää, design juttujen lisäksi kun pitää painaa digitaalisen markkinoinnin kurssia ja fashion merchandisingia business schoolin puolella. Ensimmäisessä noista meillä on opettajana sellainen kukkahattutädin ja Hadeksen risteytys, joka suorastaan rakastaa rääkkyä huonoa palautetta opiskelijoille esitelmän jälkeen... Sitten kun omaan esitelmänteko ryhmään isketään vielä sellainen perus britti muodinopiskelija joka ilmestyy kerran kuukaudessa kouluun, skippaa ryhmätapaamiset ja omistaa ehkä yhteensä kolme aivosolua, niin ei voi muuta kuin pelätä mitä omasta esitelmästä tulee :D
 

Siinä siis pientä opiskelukatsausta tältä hetkeltä! Kuvituksena postauksessa muutamia kuvia viime viikolta koulun screen print -studiolta, jotka näppäsin odotellessani maalin kuivumista. Eniten oon kyllä innostunut digitaalisista printeistä, vaikka on näiden perinteistenkin tekeminen ihan jees. Jos kiinnostusta löytyy, voisin vaikka tässä jossain välissä vilauttaa joitakin digitaalisia printtejä, joita oon tehnyt. Se nimittäin tuntuu tällä hetkellä omimmalta jutulta :)

Kelle muulle luomisen tuska on tuttu konsepti?

2 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä vähän liiankin tuttu konsepti ja kaiken lisäksi mausteena toimii jatkuva alemmuuskompleksi muihin nähden. Tehdään kirjontaa ja kuvittelin sen olevan jotenkin ihanaa mut viime viikkoina se on ollut suorastaan piinaa :D en nää mitään hyvää omissa tekeleissä ja nytkin lähinnä möllötin suu auki sun ihania printtejä. Kivaa, että saatte käyttää valokuvia. Me käytetään jotain omasta päästä tullutta, mikä mun kohdalla ei todellakaan oo mitään hienoa tajunnanräjäyttävää designia. Blääh.
    -Sanna

    VastaaPoista
  2. Hei no worries, alennuskompleksista kärsitään tasaiseen tahtiin täälläkin! Mutta siihen on kai totuttava, ettei itseään voi koko ajan vertailla muihin. Varsinkin kun kaikki kuitenkin tekee omaa, omannäköstä juttuaan. Ja juu, me saadaan käyttää projekteissa lähtökohtana ja inspiraationa oikeastaan mitä vaan, jotkut käyttää jotain 80 -luvun neonvärisiä suojahaalareita ja sitä rataa, mulle tietyn tarinakokonaisuuden ympärille rakentuvat ottamani valokuvat on aika luonnollinen lähtökohta, kun tykkään valokuvata paljon ja koen, että hyvä valokuva on jo puoli designia :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...