torstai 11. huhtikuuta 2013

kevätkuulumisia!

Moikka! Teki mieli tehdä pieni sekalainen kuulumis/avautumispostaus. Eikös omasta elämästään tuiki tuntemattomille avautuminen olekin blogien suola? Here goes.

Tänään meillä oli mun tän vuoden ensimmäinen ja viimeinen koe, aiheesta fashion merchandising. Tuntui muuten ihan hassulta kerrata kokeeseen sekä tihrustaa tekstiä pulpetissa taas pitkästä aikaa, kun mun kurssi on muuten hyvin paljon kurssityöpainotteinen. Ärsyttävää on, ettei kokeen jälkeen välttämättä tiedä että menikö se nyt hyvin vai ei. Mulla on ainakin sellanen fiilis, että arvosana vois olla melkein mitä vaan. Mutta nyt sentään yks juttu on pois alta!

Mun piti mennä kokeen jälkeen vähän kevätvaatteita metsästämään, mutta en sitten mennytkään kun ulkona oli sateisen harmaata. Mulle on tullut parina viimepäivänä hirveä hinku päästä shoppailemaan, edes jotakin pientä ja edullista. Oon aikasemmin jo valittanut tyytymättömyydestäni vaatekomeroni sisältöön, ja yhä ehelleenkin tilanne on masentava. Melkein inhon vallassa katselen vaaterekissä roikkuvia ällötyksiä. Joo, oli toi paita kiva 3 vuotta sitten. Ei vaan ole enää. Olenkin nyt päättänyt tehdä kesällä kunnon inventaarion. Eli käydä läpi kaikki kurjat rytkyni ja heittää ne hyväntekeväisyyskaupan ovesta sisään tai metsästää käsiini car boot salen aika ja paikka. Tai sitten tuon joitain kivempia juttuja Suomeen kirppareille, kun tuun taas joskus.

Tekisi mieli alkaa heittelemään vaatteita ikkunasta ulos vaikka heti, mutta mun on nyt keskityttävä aika tiiviisti koulujuttuihin. Joka lukukauden alussa julistan kovaan ääneen, että tässä jaksossa muuten teen hommia kurssin läpi tasaiseen tahtiin välttäen fiksuna tyttönä viimeisen puolentoista kuukauden paniikin. Näin ei tietty taaskaan käynyt, eli nyt elän stressaavia aikoja. Palautettavana on perä perään kaksi isoa ryhmätyötä (+esitelmää, kääk), markkinointiraportti, kaikki design työt (ja sitä materiaalia pitäisi olla 60 opintopojon edestä. hullua). Lisäksi meillä on end of the year muotinäytös - eli jos omat tuotokset on epämääräisiä, saa kokea julkisen nöyryytyksen...

Lisäksi, mulla saattaa ens viikosta alkaen olla myöskin työpaikka. Yksikään kauppa ei ole vielä kiinnostunut musta, mutta eräässä baarissa sen sijaan saattaa aueta maanantaina paikka, jos harjoitusvuoro menee hyvin. Tavallaan tuntuu, että oon vähän luovuttamassa mun alkuperäisistä tavoitteisa, jos nyt otan baariduunin. Mutta jos saan paikan, niin ainakin sitten mulla on työ, ja voin jatkaa ilman apua-rahat-loppuu -paniikkia niiden elusiivisien kauppa-duunien etsintää... Jännä maa tää Englanti, täällä muodin opiskelijat työskentelee baareissa, lakimiehiksi opiskelevat muodin parissa ja lääkärin papereilla johdetaan varmaan pankkeja. Luin erään artikkelin, jonka mukaan muistaakseni 60% brittiopiskelijoista ei päädy opiskelemalleen alalle. Aika hälyyttävää, kun huomioi, että koulutus täällä maksaa, vuoden 2012 jälkeen aloittaneille jopa kymppitonnin vuodessa. Musta tuntuukin, että kun oppivuodet Lontoossa on paketissa, otan ja lähden jonnekin muualle. Toivottavasti lämpimään ja kauas :D

Niin sanoinko jo että mulla on aivan armoton kaukokaipuu ja ikävä reissaamista. Ja ikävä sitä tunnetta, kun voi laskea viikkoja lähtöön, tai sitä suupieliä nykivää fiilistä kun näkee ruudulla sanat varaus vahvistettu. Mutta kaikelle on tarkoituksensa. Nyt käydään koulua ja säästellään rahaa. Puolentoista vuoden päästä aion repäistä ;)

Nyt lounasta tekemään ja loppupäiväksi vielä tiukan tutkimustyön pariin! Palaillaan kuvarikkaampien postausten kanssa lähiaikoina...


PS. Julkkisbongaus #2: One Directionin Harry Styles meidän lähibaarissa. Viiskyt huutavaa fania kintereillään, koko baari ihan tukossa. Mä nostin nopeasti kytkintä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...