keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Heron Tower

Viime sunnuntaina me tehtiin jotakin josta oon jo kauan haaveillut, eli otettiin hissi ylös Heron Toweriin - sen 38 kerrokseen. Heron Tower on yksi Lontoon pilvenpiirtäjistä, joka sijaitsee cityssä ihan Liverpool Streetin kulmilla. Vihdoin saatiin syy pyörähtää yläilmoissa, kun vietiin Ryanin Lontoossa vierailemassa olleet äiti ja täti huipulle syömään. Alunperin meidän piti mennä Duck & Waffleen, mutta koska paikka oli paria viikkoa ennen jo täydeksi buukattu, päädyttiin toiseen Heron Towerin kahdesta ravintolasta, SushiSambaan. Varattiin pöytä kolmeksi, jotta päästäisiin nauttimaan maisemista vähän joka valossa.


 Hissistä napattu kuva! Hissimatka kävi melkein jostain huvipuistolaitteesta.


Muutamista annoksista muistin ottaa kuvankin ;) SushiSamba on sekoitus japanilaista ja etelä-amerikkalaista keittiötä, ja rehellistesti sanottuna yksi siisteimmistä ruokakokemuksistani ikinä. Annos toisensa jälkeen mitä erikoisemmat viritelmät saapuivat pöytään - ravintolassa tyyli on se, että pienempiä annoksia tilataan useita, ja ne sitten jaetaan pöydän kesken, vähän niinkuin Kiinassakin. Musta tää on paljon hauskempi ja seurallisempi tapa syödä ravintolassa, eikä niin, että kaikki puputtaa omia annoksiaan. On parasta pystyä maistamaan paljon erilaisia juttuja, varsinkin kun kyse on ruoka-annoksista, joita en todellakaan osaisi tai voisi ikinä valmistaa itse.

Ruokailun jälkeen käytiin vielä yläkerran baarissa drinkeillä.


Joskus tuntuu uskomattomalta vain katsoa tätä kaupunkia ja ajatella, että tää on ollut mun koti jo reilun kahden vuoden ajan. En osaa ihan päättää, tuntuuko tää ikuisuudelta vai hujaukselta. Miten kaukaisilta tuntuu ensimmäiset metromatkat, tai koulun ensimmäiset luennot. Tai koulun alku ylipäätänsä. Muistan niin selkeästi, kun ekavuoden enrolmentissä kuulin viereiselle virkailijalle puhuvan tytön sanovan olevansa virolainen, ja minä huudahdin heti, että hei, naapuri! Ollaan oltu siitä lähtien ystävät ja yli vuoden jo kämppiksetkin. Muistan myös elävästi ensimmäisen kerran, kun onnistuin pääsemään yöbusseilla kotiin toiselta puolelta kaupunkia, suunnistettuani oikeille bussipysäkeille lähinnä rakeisten muistikuvien perusteella. Nyt tuntuu ihan hassulta ajatella, kuinka ylpeä olinkaan tuosta hetkestä, mutta pienelle nurmijärveläiselle, se oli iso juttu. Muistan kelailleeni, että vitsit, mähän pärjään ihan ite. Vaikka nyt sanonkin, että tuun jättämään Lontoon vuoden sisään valmistumisestani, oon tosiasiassa kuitenkin vähän peloissani siitä, kuinka nopeesti aika menee, ja kuinka ens vuonna tai sitäseuraavana edessä on lähtö. Pitää kai vain pitää huoli siitä, että seuraava etappi on tätäkin mielettömämpi ;)

2 kommenttia:

  1. Oon lukenut sun blogia jokuset yli puol vuotta nyt ja mun täytyy sanoa, että tää on kivoin blogi ikinä, joka kertoo "elämästä Lontoossa", koska itse juuri haluaisin asua Lontoossa ja opiskella muotia! Sun blogista oon saanut vaan enemmän halua toteuttaa tätä nyt vielä tosin kaukaiselta haaveelta vain kuulostavaa 'unelmaa'.

    VastaaPoista
  2. hei kiitti ihan mahtavasta kommentista! kannattaa ihmeessä laittaa haave toteutukseen - opintolaina ja ripaus uskallusta vaan mukaan 8)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...