maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ajatuksia valmistumisesta & sen jälkeisestä elämästä

Viime torstaina meidän kurssinjohtaja täräytti luennolla, että teillä on muuten vajaa kymmenen viikkoa ennen kun koulu on loppu. Kyllä mä oon tän tiennyt, mutta silti pelästyin pikkasen. Opiskeluko ihan oikeasti loppuu? Mutta mähän oon ollut koulussa vajaasta 7 vuotiaasta, yhteensä 16 vuotta putkeen ensin koululaisena, sitten oppilaana ja nyt opiskelijana. Päässä pyörii enemmän kysymyksiä kuin varmaan milloinkaan: Millaista elämä opiskelujen jälkeen on? Oonko mä muka oppinut tarpeeksi? Miten mä pärjään? Tuleeko musta nyt aikuinen? Ja se isoin kysymys: mitä ihmettä mä tällä elämällä nyt oikein teen??? Haluisinkin nyt avata fiiliksiäni koulun loppumisesta ja tulevaisuudesta - ehkä vähän liiankin monen kappaleen verran, moottoriturpa kun olen. Lukekaa silti.


Toukokuun lopussa tosiaan on koulut osaltani käyty - ainakin pariin vuoteen, ellei ikuisesti. Heinäkuun lopussa mä pitelen kädessäni paperia, joka maksoi mulle 3465 puntaa vuodessa. Kun sanon tän, mua jännittää. Oon jo kai sen verran aikuinen, etten ole raapustanut isoa FREEDOM tekstiä viimeisten koulutöiden ja kokeen jälkeen...vaikka tulen nuo sanat varmaan kiljaisemaan, kun kaikki on ohitse. Tosiasiassa mä tuun tekemään kai jotain ei-jännittävää duunia maksaakseni vuokrani ja mahdollisesti työharjoitteluakin, se siitä vapaudesta siis. Kumpaakaan mulla ei tosin ole vielä. Meillä jatkuu kämpän sopimus lokakuun alkuun saakka, eli niihin aikoihin tuun näillä näkymin ottamaan jalat alle. Silloin toivon mukaan voin oikeasti kiljaista, että vapaus ;)


Musta tulee nyt se kuuluisa taiteiden poikamies, bachelor of arts, suomeksi siis kandi. Maisteriksi jos haluaisin, pitäisi mun hakea uudestaan johonkin kouluun, päästä uudestaan sisään ja iskeä vähintään kymppitonni instituution tiskiin vuodesta itseopiskelua. Ei kiitos. Voihan maisteriopinnot suorittaa halutessaan vuosienkin jälkeen vaikka eri maassa, jos haluaa. Nyt en halua. Mutta tiedän, että olen vähän eri veneessä kun Suomessa opiskelleet tänä vuonna valmistuvat.

Suomessahan opiskellaan yhteen pötköön maisteriksi saakka ja suoraan valmistuttua tuntuu urat monelle lähtevän käyntiin (rankkaa yleistystä). Oonpa mä pienen Facebook kavereiden vakoilun avituksella pannut merkille, että aika moni nyt vasta toka -tai kolmas vuoden opiskelijakin on Suomessa jo "alan hommissa", tai ainakin jotain sinne päin. Täällä Englannissa meno on vähän sellaista, että opiskellaan vähän mitä sattuu, valmistutaan 22 -vuotiaana, muutetaan takaisin vanhempien luokse ja saadaan työ baarissa. Sitten pikku hiljaa mietitään, että mitäs nyt. Ja tää ei muuten ollut mikään mutu-heitto, vaan ihan oikeasti monikin mun viime vuonna valmistunut kaveri/tuttu on tehnyt näin - mitä en ton vanhempien luokse muuttamisen kohdalta ymmärrä sitten ooollenkaan...


Suurin syy tähän on kai se, ettei täällä aihealueen X opiskeleminen välttämättä tarkoita sitä, että tyyppi on erityisen kiinnostunut alasta. Täällä ei käydä läpi karseaa pääsykoe ruljanssia, joten vähän kärjistetysti kuka vain voi opiskella mitä vain. Mun kurssilla on ainakin paljon porukkaa, joka tuntuu valinneen kurssin koska se kuulosti vähemmän tylsältä kuin kemia. En myöskään koe että Britanniassa olisi mitenkään kannustava ilmapiiri nuorien palkkaamiseen ns. oikeisiin töihin. Täällä kukoistaa työharjoittelu-politiikka, eli töihin kyllä voidaan ottaa, mutta ilman mitään palkkaa. Työharjoitteluja saattaa tarvita useita, ennen kun on "tarpeeksi työkokemusta" palkalliseen duuniin, eikä yleensä siitä harjoittelupaikasta anneta paikkaa kuitenkaan, vaan tämä *orjatyö* on pelkkää cv-boostia ja kokemusta.

Toinen syy on se, ettei sitä "koulutetaan vain yksi elokuvaohjaaja vuodessa koska enempää ei tarvita" tyylistä Suomen meininkiä ei täällä ole, vaan Lontoossa koulutetaan vaikka tuhat sirkustirehtööriä joka vuosi jos vaan porukka tahtoo. Ei ketään kiinnosta, kannattaako niin montaa opiskelupaikkaa tarjota tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta, annetaan vaan opiskella. On siinä kai hyviäkin puolia, mutta huonot on aika selkeesti myös näkyvillä.


Mun suunnitelmat nyt valmistujaiskesälle on simppelit: yritän saada jonkun "oman alan" työharjoittelupaikan, joltain yritykseltä joka liippaa mielenkiintoni kohteita läheltä, sekä osa-aikaisen työpaikan kaupanalalta. Koulujen loppuminen ei siis tarkoita mulle loistokkaan uraputken alkua, tai välttämättä mitään sen kummempaa kuin joku palkkaduuni ja sivussa ehkä alan työharjoittelu, jos sellaisen saan. Mun "ala"han on hirmuisen laaja, eli kaikenlaista suunnittelutyöstä ja stailauksesta sisäänostoon, brändäykseen, merchandisingiin, markkinointiin ja viestintään. Aika paljon erilaisia juttuja voisin siis kokeilla, ja olla silti "omalla alalla". Toisaalta nyt kouluaikoina oon alkanut tajuumaan, kuinka tärkeää mulle olis tehdä töitä sellaiselle yritykselle, johon itse tunnen sopivani. En esimerkiksi osaisi kuvitella itseäni tekemässä töitä monelle tunnetulle luksusbrändille, vaikken mistään mahdollisuudesta tietty alkuun kieltäytyisikään.
 

Nyt viimeisen puolen vuoden ajan sopassa on ollut vielä yksi elementti lisää, eli ajatus omasta yrityksestä. Kuten oon aiemmin kertonut, käyn business start up kurssia, ja haaveissa olisi joskus pistää pystyyn oma brändi: oma pieni yritys jota pystyisin itsekseni suurimmilta osin pyörittämään, kera tarvittaessa freelance avun. En todellakaan kuvittele yrittäjyyden olevan mitenkään ruusuista, mutta olisi hienoa päästä tekemään sellaista juttua, johon sataprosenttisesti uskoo. Pääsisi tekemään laajasti kaikenlaista koskien suunnittelua, brändäystä, markkinointia: kehittelemään uusia ideoita, rakentamaan brändiä ja hiomaan strategioita, eli vähän kaikenlaista josta tykkään. Ja lisäksi tietty kaikenlaista, josta en tykkää, ja johon liittyy ihan liikaa numeroita... Mutta näin myös jokaisessa muussa työssä.

Kuitenkin kaikkea, niin pitempiaikaista työsuhdetta kuin myös yrityshaaveita pidättelee se, että aika varmaa on syksyllä Britanniasta lähtö. Olen ollut tästä aika salaperäinen ja tulen toistaiseksi olemaankin, ihan vain siksi, etten uskalla puhua suurista suunnitelmista jos jokin meneekin pieleen, eikä homma onnistukaan - tai sitä jouduttaisiin siirtämään myöhemmälle. Suunnitelmissa on kuitenkin irtautuminen, sekä pitemmällä tähtäimellä sellaiselle aika isolle A:lla alkavalle saarelle suuntaaminen. Vaikka koulun loppu saa vähän surua puseroon, koska opiskelu on ollut niin jees, oon toisaalta ihan täpinöissäni tulavista seikkailuista, vapaudesta, vähän erilaisesta elämästä. Elämästä, jota ei rytmitä palautuspäivät, palkkapäivät tai viikonloput.


Moni varmaan ihmettelee, miksi kouluttautunut ihminen ei haluaisi heti kokeilla siipiään kunnon työmarkkinoilla, tai kerätä sitä varten vimmatusti työkokemusta. Itse en haluaisi tuntea paineita tästä, koska olen vielä niin nuori. Tunnen silti vähän, vaikken haluaisi. Mulla on nyt työkokemusta muutamasta erilaisesta työpaikasta, muttei mistään perusduunaria ylemmästä roolista (ellei parin päivän sijaistelua lasketa). 22 -vuoden iässähän monella alkaa olla jo olemaan jonkunnäköistä kokemusta astetta "paremmasta" duunista, mutta mulla ei vielä ole. Toisaalta, monella ei ole vielä koulutusta, joku ei ole vielä ehtinyt käymään Euroopan ulkopuolella, kolmas asuu vielä kotona... onhan näitä. Ei pitäisi aina vertailla itseään kaikkiin muihin, ja miettiä mitä mulla ei ole ja voisi olla. Sillä välin kun olisin voinut kerätä laajempaa työkokemusta, oon tehnyt ihan muita juttuja, ja saanut ihan muita kokemuksia.


Tää postaus on ollut aikalaisen sekalaista ajatusten virtaa, mutta pääsisältö on kai se, että mun tulevaisuus on ihan avoin, ja se välillä pelottaa. Enemmän oon kuitenkin innokkaan toiveikkaan odottavainen, kuin pelokas, mutten voi kiistää että tiettyjä kauhukuviakin pyörii välillä mielessä. "Se pahin" (omalla kohdallani Dalstonin Icelandin kassatädiksi päätyminen) ei kuitenkaan ikinä tunnu tapahtuvan, eli toivotaan että edes jotenkin mielekkäästi alkaa mun yliopiston jälkeinen elämäni. Meillä on ollut koulussa nyt viimeaikoina monia menestyneitä tyyppejä eri aloilta puhumassa, ja aika moni on todennut viettäneensä useammankin vuoden haahuillen koulun ja uran välissä. Mikä on tuonut vähän lohtua. Mutta tärkeintä mulle on kuitenkin ollut tajuta, että tää on mun ikioma elämä ja mun pitää elää niin kuin musta tuntuu hyvältä, seurata niitä polkuja jotka houkuttaa milloinkin eniten ja toteuttaa vaikka jokainen unelma, jonka päähäni saan. Eikä elää ajatellen että nyt mä teen sitä mitä mun kuuluu tehdä, jotta olen mallikansalainen ja mahdollisimman tuottoisa koneisto tälle yhteiskunnalle.

Uskon kyllä vakaasti siihen, että jonain päivänä mä olen ihan kelpo kansalainen ja kannan korteni yhteiskuntaankin, mutta tää aika ei ole vielä nyt 22 -vuotiaana, eikä välttämättä vielä 27 -vuotiaanakaan. Sitä ennen mun pitää vielä nähdä ja oppia niin paljon. Mun vanhemmat on sitä mieltä, että olen liian nuori "oikeaan" työelämään, ja että mun kannattaisi opiskella vielä. Olen samaa mieltä, että opittavaa on paljon, mutta nyt seuraavaksi mun pitää oppia yliopiston ulkopuolella. Sekä villinä ja vapaana reissulaisena, että työelämässä. Ja kuka tietää vielä joku päivä maisteriopintojen muodossakin.
 

Loppumietelmät? Rennosti ja elämää maistellen eteenpäin. Tän postauksen alussa esittämiini kysymyksiin en välttämättä tule löytämään vastauksia vielä moneen moneen vuoteen, mutta se on ihan okei :) Fiilikseni tällä hetkellä summaa parhaiten kai seuraava runo:

"Miksi kiire
Hidastetaan vähän
Katsellaan
En tahtoisi vielä
joutua perille."

- Kyllikki Villa


Millaisia ajatuksia muilla valmistujilla/hiljattain valmistuneilla on? Entä muilla Briteistä tänä vuonna valmistuvilla? Nyt vertaistukea kehiin, kertokaa, en kai oo ainut tän naiivin ajattelutapani kanssa?

 
Kaikki postauksen kuvat: Daisy's Girls / Wildfox
 

2 kommenttia:

  1. Hehe, näin kaksfemmanakin aattelen ihan samalla lailla! Mietin, että koskakohan se ~nyt olen aikuinen~ fiilis iskee pään sisään, ehkei koskaan...

    A:lla alkava saari houkuttelis täälläkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ihanaa, ei aikuisuuteen pitäisikään olla kiire. Ja Australia-kuume on ymmärrettävä, niin huippu maa se on 8) Kun siihen kerran rakastuu, haluaa aina takaisin!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...