keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Our Christmas: Newcastle & Edinburgh

Mun ja Ryanin 1500 kilometrin roadtrip tuli pari päivää sitten päätökseensä ja pakko sanoa, aivan huippu joululoma takana. Tän näköinen reitti oli kyseessä:


Kulkupelinä meillä oli tällä kertaa auto, vaikka saman matkan olisi voinut taittaa paljon mukavammin ja ekologisemmin junillakin. Autoon päädyttiin ihan vain siitä itsekkäästä syystä, että se oli meille monta kertaa edullisempi tapa tehdä reissu. Myöskään pyhäpäivinä eivät junat olisi kulkeneet, joten auto oli tällä kertaa paras ratkaisu.

Niin me siis lähdettiin aatonaattona ajamaan kohti pohjoista ja ekaa etappia, Newcastlea.


Newcastle oli siltojen, hyvän pubiruoan ja jyrkkien kivikujien kaupunki, jossa olisi viihtynyt iisisti kauemmankin. Paikan näkeminen oli kiinnostanut mua jo jonkin aikaa, ja se todella täytti odotukset! Lisäksi majoittuminen Newcastlessa oli tosi edullista, meidän hotelli oli rauttiksen lähellä sijaitseva Jury's Inn ja tilavalla huoneella oli hintaa 43 puntaa - ihan hostellihinta, kun tuon jakaa kaksi maksajaa. Hintataso on siis ehdottomasti yksi tekosyy vähemmän, jos Newcastle kiinnostaa :)

Jouluaattona puolen päivän aikaan hypättiin takaisin autoon ja suunnattiin yhä vain pohjoisempaa kohti.
 

Rajan yli Skotlantiin. Sää oli yllättävän hyvä, joululaulut raikasi stereoista.
 
Meidän ensimmäinen skottikokemus oli jättimäinen ruokakauppa. Ei oltu ihan varmoja siitä, onko joulupäivänä Edinburghissa ylipäänsä mikään auki, joten santsattiin matkan varrelta löytyneestä supermarketista herkkuja hotellihuoneeseen. Juustoja, viiniä, mehuja, pähkinöitä, chili-chutneytä, perunalastuja, yrttiteetä... Ja tottakai suklaata, pipareita ja glögiä Suomesta! Näistä syntyi vähän vaihtoehtoinen jouluaamiainen.

 
Edinburgh oli kerrassaan viehättävä, vanhaa henkivä, linnamaisia rakennuksia täynnä oleva kaupunki, joka veti heti puoleensa. Siinä oli tunnelmallisine pubeineen vähän Irlannin ja Dublinin tuntua, eikä niiltä kuuluisilta Harry Potter -viboiltakaan voinut välttyä. Kaikki yllämainittu luonnollisesti iskee muhun, ja siksi taisinkin julistaa tunnin viiveellä saapumisesta, että kyseessä on aivan mahtava kaupunki.
 

Joulu-illallista syötiinkin huippuhyvässä intialaisessa ravintolassa. Meille ei perinteinen jouluruoka ollut mitenkään pakollinen juttu ja kun huomattiin, että niissä muutamassa joulupäivänä auki olevassa brittipubissa ja ravintolassa oli hintoja nostettu kunnolla ja pöytäkin olisi kai pitänyt varata etukäteen, todettiin että on iisimpää tehdä jotain erilaista. Ja onneksi tehtiin, meidän "jouluateria" intialaisittain oli täysi kymppi, eikä tarjoilijoiden ja kokkien puolesta tarvinnut olla turhan harmissaan. Joulu on länsimaissa uskonnollisuudesta riippumatta niin suuri juhla, että välillä sitä ihan unohtaa, etteivät kaikki juhlikaan joulua.

Toinen kiva joulupäivän aktiviteetti oli Holyroodin mäelle kiipeäminen ja sieltä auringonlaskun ihastelu. Mäeltä näki Edinburghin niin kauniisti, että kameran liipasinta oli vaikea jättää rauhaan.


Niin. Skotlanti ja Edinburgh näin pieneltä näkemältä vakuutti mut, vei meilkein sydämen. Peukkua pystyyn kaikille tuonne maksuttoman opiskelupaikan perään lähteneille! Skottiaksenttikin on suloisuudessaan mun mieleen, vaikka on pakko myöntää että murteen ollessa vahvimmillaan kaupukin ulkopuolisen Asdan kassalla, en oikeasti ymmärtänyt varmaan puoliakaan mitä mulle sanottiin.

Ja se oli meidän joulu. Me ei vaihdettu Ryanin kanssa lahjoja ollenkaan, ei syöty perinteistä jouluateriaa tai nähty perheitämme. Mutta me vietettiin ihana ja ennen kaikkea meidän näköinen, tunnelmallinen joulu kahdestaan paikassa, jota muistelen lämmöllä vielä pitkään!
 
Nyt mä siirryn vuoden viimeisen päivän viettoon - omat suunnitelmat sisältää illallisen ja drinkkejä kaverin luona Camdenissa, ja myöhemmin pienet kotibileet Haggerstonissa. Aika rauhallisesti mennään, tän vuoden reivit on jo reivattu :) Ihanaa uuden vuoden aattoa kaikille!
 

2 kommenttia:

  1. Oi varmasti ikimuistoinen joulu! Ihana ja erikoinen juttu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kyllä oli ikimuistoinen! :)x

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...