torstai 1. tammikuuta 2015

Kuluneena vuonna minä

♥ Vietin pari yötä Pohjois-Walesissa mökkeillen & Snowdoniassa seikkaillen
 
♥ Helmikuussa kävin tyttöjen kanssa Pariisissa "opintoretkellä"
 
♥ Tulin Suomeen moikkaamaan vanhoja kavereita 6-luokan luokkakokouksen merkeissä
 
 
♥ Lomailtiin Ryanin kanssa loppukeväästä Lissabonissa ja kanaalisaarilla Jerseyssä
 
♥ Sain kesän suulla koulun päätökseen, sekä kiinnostavan työharjoittelupaikan
 
♥ Heinäkuussa vietin hauskan viikon Virossa & herkistelin maan laulujuhlissa
 

♥ Sain yli kuukauden työttömyyden jälkeen kolme kivaa työpaikkaa yhdessä viikossa
 
♥ Valmistuin yliopistosta ja juhlin suurta päivää perheen ja kaverien kanssa
 
♥ Näin lisää Britanniaa: Cardiffin, Salisburyn, Bournemouthin sekä Mersean saaren
 
 
♥ Koin festarieuforiaa neljän päivän ajan Isle of Wightilla pidetyllä Bestivalilla
 
♥ Sain lokakuussa ensimmäisen koulutustani vastaavan työn Elvis & Kressen kanssa

♥ Tulin Suomeen viisaudenhampaiden poistoon, sekä fiilistelemään aikaista joulua
 
♥ Vietin ihanan, symppiksen joulun pohjois-Englannissa ja Skotlannissa
 

Siinä ne viime vuoden merkittävimmät ja kivoimmat jutut. Ja kyllä, vuoteen mahtui totuuden nimissä ihan tarpeeksi vähemmänkin kivoja hetkiä, mutta tämmöset sokerikuorrutteiset versiot sopii paremmin tähän vuodenvaihteen optimismiin ;) Silti, ei paha vuosi ollenkaan - oikeasti moni juttuhan skulasi paremmin, kun osasin kuvitella. Ja vaikkei pitkiä lomia vuoteen mahtunutkaan, niin lähiseutumatkailua tuli harjoitettua ahkeraan, mistä nautin. Rakkauteni Lontooseen sekä syveni, että halu lähteä kohta uutta seikkailua kasvoi. Parasta on ehkä kuitenkin ollut huomata, kuinka siistejä tyyppejä omaan lähipiiriin kuuluukaan, ja saada jakaa yllämainitut jutut siinä samassa huippuseurassa. Kiitos, 2014 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...